Viime viikolla olin sijaistamassa ensimmäistä kertaa ala-asteella ja huomasin yläasteelaisten oikeasti olevan vähän aikuisempia kuin ne ala-asteen ihanat kamalat pikkulapset. Pienten kaitsemiseen meni vaan niin paljon enemmän energiaa, oli stressi siitä, että pitää leikittää niitä lapsia, mutta kun en minä muista, että ala-asteella oltaisiin tunneilla vitos-kutosella leikitty. Olin siis sijaistamassa englantia ja ruotsia. Ala-aste oli kyllä ihan herättävä kokemus: a) ala-asteelaiset tekevät läksynsä ja menevät oma-aloitteisesti kirjaamaan miinusvihkoon, jos he eivät ole niitä tehneet b) minusta ei koskaan tule ala-asteen opettajaa.
Sain siellä pieniltä tytöiltä kaksi piirustusta, jotka vielä odottavat paikkaansa pianon päällä. :) Ala-asteella sijainen on ihmetys ja erikoisuus, yläasteella aluksi vihollinen ja tyyppi, joka ainakin yritetään saada murtumaan. Ala-astepäiviä rasitti myös se, että en tunne sen koulun käytäntöjä aivan täysin, niin piti olla jotenkin erittäin skarppina koko päivän.
Tällä viikolla olen taas ollut lempikoulussani äidinkielenopettajana ja minun on nyt ihan pakko kritisoida opintosuunnitelmaa: attribuutit ja adverbiaalit ovat turhia, jopa minulle opiskeluissani. Attribuutti on vanhentunut termi, nykyään puhutaan nominilausekkeista. Hyvä siinä on sitten yrittää opettaa oppilaille sitä asiaa, varsinkin, kun se ei ole ihan superselvä ja minäkin teen siinä virheitä. Kauhean epämotivoivaa sekä minulle että oppilaille, paitsi, että minä en saa näyttää sitä.
Epäusko iski myös, kun kerrattiin seiskojen kanssa niiden tulevaan kokeeseen, eikä moni näyttänyt lukeneen yhtään mitään. Ei tiedetty mikä on yhdyssana ja milloin siihen tulee väliviiva jne. Nuo asiat ovat vielä sellaisia, jotka oikeasti vaikuttavat tulevaisuudessa. Ongelmat relatiivipronomineissa minä vielä ymmärrän, mutta tosin taisin saada sen opetettua oppilaille niin uudestaan, että ainakin yksi poika lisää ymmärsi, että mistä on kysymys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jepsistä, niin se opetussuunnitelman ohjaavuus on ongelmallista. Peruskoulussa ja lukiossa opetussuunnitelma on ohjaa opettajan työtä, tai kai vielä useammin opetussuunnitelman pohjalta tehty oppikirja. Lisäksi tulee valtakunnalliset kokeet/ylioppilaskirjoitukset, joten opettajan omaan arviointiin asioiden hyödyllisyydestä ei ole kovin paljon mahdollisuuksia. Ammatillisella puolella opetussuunnitelmat ovat huomattavasti väljemmät ja niissä määritellään, mitä pitää osata eikä se mitä pitää opettaa. Tällöin opettajalla on yleensä mahdollisuus opettaa sitä, minkä kokee tärkeäksi. Tämä tosin edellyttää, että opettaja tuntee opetettavan ammatin ja siihen liittyvät osaamisvaatimukset.
VastaaPoistaOpettajan työ on täynnä muunkinlaista toimintaa kuin pelkkä luokassa opettaminen, joka jo pelkästään on riittävän haasteellista. Täytyy täyttää kaavakkeita, tehdä raportteja, kuvata ja perustella tekemisiään, lähettää ja lukea viestejä, kirjata poissaolijoita ja viestittää tietoa eteenpäin, osallistua kehittämistiimeihin ja suunnittelukokouksiin, osallistua opetussuunnitelmatyöhön, tehdä kurssikuvauksia, kerätä ja tilittää maksuja, kirjata tietoja oppilasrekisteriin, arvioida oppilaita eri tavoin, kopioida materiaalia, keskustella vanhempien kanssa.
VastaaPoistaKun sijainen joutuu tällaiseen ympäristöön, niin alussa on varmaan vaikeaa tietää kaikkea, mitä on tehtävänä ja miten se tehdään. Tämä edellyttäisi hyvää työnohjausta. Uudet opettajat ovat kokeneet uransa alun erittäin raskaaksi juuri tämän opetuksen ulkopuolisen työn vuoksi, jota ei ole opetettu opettajankoulutuksen aikana.