Joulua odotellessa

Yläasteelaisilta on tällä hetkellä kielletty läheisimmässä kaupassa asiointi. Tänään tuli myös huomattua, että se on erittäin hyvä. Normaalisti erittäin levoton karkkia mussuttava luokka oli suhteellisen rauhallinen, kun ne eivät olleet ihan sokerihumalassa. Läheinen huoltoasema ei houkuttele läheskään yhtä voimakkaasti kuin kauppa, jossa valikoima on isompi ja hinnat ovat halvemmat.

Enpäs tänä syksynä ole paljoa kirjoitellut, töitä on ollut ja erilaisia aineita olen sijaistanut. Uutena tuttavuutena tänä vuonna tuli poikien liikunta. Oli ihan hauskaa, pojilla vaan oli aluksi vähän väärä luulo siitä, että tytön opettaessa asiat menisivät helpommin. Yhdeltä miesopettajalta tuli myös kommenttia, että hän käyttää enää tyttöjä sijaisina, kun ne hoitavat hommat oikeasti, pojat tulevat vaan istumaan ja ovat hoitavinaan.

Välituntivalvonta sateisella säällä sisällä on välillä hyvin raivostuttavaa, kun yläasteelaiset pojat ovat koko ajan kiinni toisissaan törkkimässä ja painimassa ja läpsimässä. Se on tietenkin leikkiä omalta osaltaan, mutta se voi myös päättyä huonosti ja välituntivalvojan tehtävä on estää se huonosti päättyminen.

Olin myös tuossa jokin aika sitten erityisopettajan sijaisena ja ne tunnit ovat paljon rankempia kuin normaalit. Läsnä joutuu olemaan jotenkin aivan eri tavalla ja yrittää ymmärtää, että mikä siinä aineessa on se hankalin kohta sille oppilaalle. Tuli kyllä keksittyä pari minulle uutta tapaa selittää asioita, kun ne ensimmäiset keinot eivät tuottaneet mitään tulosta. Oli kyllä hauska opettaa eri aineita päivän aikana, ei vain sitä yhtä.

Ipanoita ja epätoivoa

Viime viikolla olin sijaistamassa ensimmäistä kertaa ala-asteella ja huomasin yläasteelaisten oikeasti olevan vähän aikuisempia kuin ne ala-asteen ihanat kamalat pikkulapset. Pienten kaitsemiseen meni vaan niin paljon enemmän energiaa, oli stressi siitä, että pitää leikittää niitä lapsia, mutta kun en minä muista, että ala-asteella oltaisiin tunneilla vitos-kutosella leikitty. Olin siis sijaistamassa englantia ja ruotsia. Ala-aste oli kyllä ihan herättävä kokemus: a) ala-asteelaiset tekevät läksynsä ja menevät oma-aloitteisesti kirjaamaan miinusvihkoon, jos he eivät ole niitä tehneet b) minusta ei koskaan tule ala-asteen opettajaa.

Sain siellä pieniltä tytöiltä kaksi piirustusta, jotka vielä odottavat paikkaansa pianon päällä. :) Ala-asteella sijainen on ihmetys ja erikoisuus, yläasteella aluksi vihollinen ja tyyppi, joka ainakin yritetään saada murtumaan. Ala-astepäiviä rasitti myös se, että en tunne sen koulun käytäntöjä aivan täysin, niin piti olla jotenkin erittäin skarppina koko päivän.

Tällä viikolla olen taas ollut lempikoulussani äidinkielenopettajana ja minun on nyt ihan pakko kritisoida opintosuunnitelmaa: attribuutit ja adverbiaalit ovat turhia, jopa minulle opiskeluissani. Attribuutti on vanhentunut termi, nykyään puhutaan nominilausekkeista. Hyvä siinä on sitten yrittää opettaa oppilaille sitä asiaa, varsinkin, kun se ei ole ihan superselvä ja minäkin teen siinä virheitä. Kauhean epämotivoivaa sekä minulle että oppilaille, paitsi, että minä en saa näyttää sitä.

Epäusko iski myös, kun kerrattiin seiskojen kanssa niiden tulevaan kokeeseen, eikä moni näyttänyt lukeneen yhtään mitään. Ei tiedetty mikä on yhdyssana ja milloin siihen tulee väliviiva jne. Nuo asiat ovat vielä sellaisia, jotka oikeasti vaikuttavat tulevaisuudessa. Ongelmat relatiivipronomineissa minä vielä ymmärrän, mutta tosin taisin saada sen opetettua oppilaille niin uudestaan, että ainakin yksi poika lisää ymmärsi, että mistä on kysymys.

Hesarin artikkeli ja prepositioita

Torstain englannin/ruotsin sijaistaminen oli kyllä sitten rankkaa keskiviikon lepsuilun edestä. Oppilaat olivat jotenkin aivan suunnattoman levottomia, yksi jäi kiinni sanakokeessa lunttaamisesta ja kävi melkein kiinni toiseen oppilaaseen. Onneksi minulla tuntuu olevan kuitenkin sen verran auktoriteettia, että saan ainakin jotain aikaiseksi tuollaisissa tilanteissa. On kyllä taas vähän vaikeaa joo. Mutta oli hauskaakin. Kasien kanssa kerrattiin prepositioita, kun yksi prepositiotehtävä meni niin huonosti. Piirsin taululle lexuksen ja siihen katolle aurinkoa ottavan tyypin jne. Kuulemma auttoi. :D Ehkä muistavatkin sitten jotain, ainakin toivon niin.

Ruotsin tunneilla seiskat olivat sitä mieltä, että he lopettavat kaikki muut kielet kuin ruotsin ja englannin ja vietinkin sitten lopputunnin kertoen kieltenosaamisten hyvistä puolista. Kaikilla ei tietenkään ole kielipäätä, eikä silloin edes oikeastaan kannata turhauttaa itseään ylimääräisten kielten kanssa, mutta peruskoulussa uusien kielien oppiminen on vielä suhteellisen helppoa, myöhemmin se ei enää ole. Kävin myös mielenkiintoisen keskustelun yhden seiskan tytön kanssa:
Tyttö: Seurustelet sä?
Minä (vaikka en yleensä vastaa tällaisiin kysymyksiin): En.
Tyttö: Miks et?
Minä: Koska ei huvita.
Tyttö: Mut silloin sä olisit paljon rikkaampi kun se mies maksais kaikki sun menot.
Minä: *sanaton*

Että näin paljon realiteetteja tietää seiskaluokkalainen. :)

Perjantaina oli sitten normaalitunnit, seiskat lukivat ihan hiljaa ja rauhassa (aika harvinaista, yleensä lukutunneilla on ihan kammottava meteli) ja kasit tekivät kunnolla tehtäviä ja pääsivät sitten vähän ajoissa kotiin. :) Tosin viimeisellä tunnilla oli massiivinen puhelinrumba, kun takavarikoin ensin parin pojan kännykän ja sitten muutkin pojat päättivät antaa minulle puhelimensa. Että näin. x)

Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen artikkeli opettajista, joka pitää ainakin osin minunkin kouluissani paikkansa. Erityisesti se, että läksyjä ei tehdä, vaikka niitä olisi vain ihan vähän. Ja kun se sitten näkyy numeroissa (pelkkä koe ei vaikuta, vaan myös jatkuva näyttö jne.) oppilaat valittavat, että "mä sain 9+:n ja toi antoi mulle kasin". Mutta kun ne säännöt on kerrottu lukukausien alussa, oppilaille on kyllä informoitu asiasta. Mutta kuuntelevatk0 ne sitten? Sitä ei koskaan voi tietää.

Olen omaa kouluani varten lukenut tässä kieleen ja sukupuoleen liittyviä tekstejä ja siellä on ollut poikien ja tyttöjen puhetilanteista esimerkkejä. Pojat ovat levottomampia pysymään paikoillaan, he mieluummin juoksisivat ympäriinsä, kuten monissa tutkimuksissa täälläkin on todettu. Ala-asteella pojat vielä pelaavat tennarifutista välkillä jne, mutta yläasteella moiset virikkeet puuttuvat täysin.

Ah, kun osaisi ratkaista kaikki nämä ongelmat, joihin törmää. No, onneksi on aikaa miettiä ennen kuin itse valmistun ja pääsen virallisesti samaan oravanpyörään.

Olen kyllä hesarin jutun kanssa myös samaa mieltä siitä, ettei opettajia kuunnella tarpeeksi sellaisissa päätöksissä, jotka vaikuttavat kouluun ja koulutukseen.

Olisin tänään tahtonut mennä koko päiväksi lempikouluuni sijaistamaan, mutta tällä kertaa omat luennot ja toisen koulun parituntinen ajavat kyllä yli. Höh.

Erityopetusta tyhjälle luokalle

Eilen minut soitettiin erityisopettajaksi ja tänään olen sitten istunut kolme tuntia tyhjässä luokassa, kun oppilaat ovat koko ryhmän kanssa kuuntelemassa paloturvallisuusjuttuja. Ekat kaksi tuntia menivät ihan hyvin omia koulujuttuja hoidellessa (aina on mukana joku kirja jne.), mutta nyt ne loppuivat ja päädyin sitten nettiin.

Poika, joka juuri tuli käymään luokassa sanoi olevansa edelleen vihainen siitä, että oli saanut siitä kurssista vitosen, josta minä olin kuulemma luvannut kutosen. Ensinnäkin minä en päätä niitä numeroita, vaikka olinkin kuukauden heillä sijaisena. Toiseksi, se poika sai muistaakseni 5- kokeesta ja hylätyn esitelmästä. Annoin hänelle vaihtoehdon, että jos hän kirjoittaa sivun pituisen /kunnollisen/ aineen korvaamaan esitelmän, niin numero voisi ehkä mahdollisesti nousta kutoseen. Mutta kuten tavallisestikin, nämä epävarmuutta ilmaisevat sanat ohittuvat ihan täysin. Ei voi mitään, ei ole ainoa tyyppi, joka ei minusta pidä, koska vaadin, että tunnilla tehdään hommia.

Yksi kaverini sanoi tässä vähän aikaa sitten, että minun yläasteluokkani oli ihan tylsä "koska te ette edes saaneet ketään maikkaa itkemään". Minä olen ihan eri mieltä. Opettajillakin on oikeus mukavaan työympäristöön, vaikka asiakkaat (eli oppilaat) kuinka painiskelisivat murrosiän hurrikaanissa. Kyllä opettajat ihan aikuisten oikeasti auttavat, jos vaan antaa auttaa. Tosin liian suuret ryhmäkoot eivät todellakaan tue rauhallisia oppitunteja, siellä kun on aina niitä, jotka mielestään saavat liian vähän huomiota ja riehuvat ympäriinsä. Siinä on sitten hyvä yrittää löytää tasapaino sen välillä, että rauhoittelee riehuvaa oppilasta ja ottaa huomioon myös hyvin käyttäytyvät. Tässä sijaisurani aikana olen huomannut, että niiden häiriköiden nimet muistaa nopeimmin, kun niille joutuu sanomaan koko ajan. Minusta kaikilla oppilaillakin pitäisi olla oikeus kunnon työrauhaan, jota ei todellakaan anna ympäristö, jossa tavoitteena on saada opettaja itkemään.

Jossain vaiheessa voisin pohtia vielä koulujen nykyistä kielipolitiikkaa (A2 kielinä saksa ja ranska ja venäjä alkavat olla aika alakynnessä, kun aloittavia oppilaita on liian vähän ja sitten kaikki osaavat vain ruotsia [huonosti] ja englantia, onko se sitten kivaa ja hyödyllistä?).

Ilmastonmuutosta ja analyyseja

Olen jo pitkään suunnitellut tämän blogin perustamista pohtiakseni nykyistä kouluelämää ja siihen liittyviä asioita. Minusta tulee toivottavasti aineenopettaja valmistuttuani ja käyn tällä hetkellä mielelläni varsinkin yläasteilla sijaistamassa. Kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt, mutta nyt ajattelin ryhdistäytyä. :)

Olin taas viime viikolla kahtena päivänä töissä. Biologian ja maantiedon sijaistus sisältäen ilmastonmuutosta ja Pohjois-Amerikan ilmastoa. Ensimmäinen paljon tyttöjä sisältävä kasiluokka oli aktiivinen, kyselivät paljon kaikkea ilmastonmuutoksesta ja esittivät spekulaatioita, kritisoivat lähteitä ja olivat muutenkin paljon aktiivisempia kuin mitä siltä luokalta olen normaalisti odottanut. Tunti oli harvinaisen mukava ja hetkeksi usko teini-ikäisiin palasi. Kunnes tuli seuraavan luokan vuoro, jonka mielestä ilmastonlämpeneminen on vain hyvä juttu: "jesh, sikalämmint koko aja! ei ne katastrofit tänne kuitenkaan tuu." Niin no tosi kiva. Seiskat opettelivat ihan kiltisti ilmastodiagrammien käyttöä ja osaavat ilmeisesti nyt kaikki lukea niitä. :) Tosin minä en esimerkiksi niitä tule varmaan koskaan tarvitsemaan. Itse kuulun siihen porukkaan, joka aina kiltisti opetteli kaiken, mitä piti. Hyvä, että opettelin, vaikka en kaikkea läheskään ole tarvinnutkaan, mutta en ainakaan ole yläasteikäistä tyhmempi. :)

Kun oppilaat alkavat kyseenalaistaa, että miksi tämä ja tämä pitää osata, on vastaaminen välillä aika vaikeaa. Fysiikan ja kemian kaavat pitää peruskoulussa opetella ulkoa ja lukiossa katsoa suoraan MAOL:ista. Varsinkin tuollaisissa tapauksissa en minäkään osaa vastata. Kokeisiin lukeminen on pelkkää kaavojen pänttäämistä, ei asioiden ymmärtämistä jolla pääsisi paljon pidemmälle, mutta ehkä siinä on joku pointti. Täytyy muistaa kysyä itse seuraavan kerran kun olen opehuoneessa.

Äidinkielessä (lempiaineessani) kirjoitettiin elokuva-analyysia. Kasit olivat aivan tuskissaan, väittivät ettei heillä ole tarpeeksi mielikuvitusta kirjoittamiseen. Yritin saada heitä ymmärtämään, että analyysiin ei tarvita mielikuvitusta ollenkaan, jos helpolla halusi päästä, niin vastaisi vaan yhtenäisellä tekstillä monisteen kysymyksiin ja seuraisi suoraan mallirakennetta. Mutta ilmeisesti sen ymmärtäminen voi olla ihan hirveän vaikeaa. Välillä menee usko, kun oppilaille annetaan kädestäpitäen ohjeet ja sitten siellä valitetaan, että en mä osaa ja kun menee auttamaan niin ilmenee, ettei oppilas ole edes lukenut tehtävänantoa. Välillä mietin, että osaako osa edes lukea saati sitten ymmärtää lukemaansa. Oppilaat valittivat, että leffa oli ollut ihan huono. Yritin saada kaikki ymmärtämään, että sen voi perustella miksi se oli huono. Lopulta päädyin kirjoittamaan taululle kissan kokoisin kirjaimin MINKÄ TAKIA? ja osoitin sitä aina, kun joku oppilas väitti elokuvasta jotain. "Se oli masentava", "Siinä oli koko ajan huono ilma", "Se päähenkilö oli ärsyttävä". Ehkä ne ymmärsivät pointin. Ehkä. Mahd. Maybe?!?